Mitä otan mukaan tapahtumaan?

Historianelävöitykseen tarvitaan Taborin piirityksessä vaatteiden ja aseiden lisäksi myös muita varusteita. Kaikkien telttaleirissä näkyvien varusteiden kanssa pyrimme noudattamaan aikakautta 1350-1450. Joustamme kuitenkin varsinkin ensikertalaisten kohdalla sen verran, että nekin, joilla ei ole tarkalleen tähän vuosisataan sopivia ruokailuvälineitä tai yöpymiskamppeita pääsevät mukaan. Muovi muut ja selkeästi modernit varusteet ovat leirissä kuitenkin kiellettyjä ja sellaiset varusteet tulee jättää tapahtuman ajaksi autoon tai mökkiin. Jos tarvitset jotain varusteita lainaksi, nyt kannattaa kysellä niitä muilta osallistujilta ja järjestäjiltä.

Aloitteleville ja kokeneemmillekin elävöittäjille hyödyllisiä vinkkejä telttaleirielämään löytyy Harmaasudet ry:n wikistä.

Luettelo kaikille pakollisista henkilökohtaisista varusteista

  • Aikakauteen 1350-1450 sopivat vaatteet
  • Telttailijoille pakolliset histel-yöpymisvälineet
    • esim. lampaantaljoja ja villavilttejä
  • Sisämajoittujille pakollinen aluslakana ja muut yöpymisvälineet
    • aluslakana, makuupussi, peitot ja tyynyt.
  • Viikonlopun ruokatarvikkeet, sillä tapahtumapaikalta ei saa ostettua ruokaa.
    • Vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua mukaan Harmaasudet ry:n maksulliseen yhteisruokailuun, mutta tällöinkin kannattaa varata mukaan lisäksi hieman omia eväitä.

Luettelo muista hyödyllisistä varusteista

  • Aikakauteen sopiva juoma-astia, kuten nahkaleili voi olla erityisen hyödyllinen taisteluohjelmassa.
  • Aikakauteen sopivat ruokailuvälineet, jos aiot osallistua yhteisruokailuun tai ruokailla muuten leirissä.
    • esim. kulho tai lautanen, juomakuppi, lusikka ja veitsi
  • Pyyhe, jos haluat saunoa tai uida.
    • Pellavapyyhe, jos aiot viedä sen leiriin.
  • Aseet, jos aiot osallistua taisteluohjelmaan taistelijana.
  • Panssarit
  • Käsityötarvikkeet, pelivälineet ym. ajanvietteet
  • Oma histel-jakkara, penkki tai palli, jos haluat varmasti istumapaikan pöydän äärestä.
  • Oma histel-lyhty tai kynttilänjalka
    • raakanahkalyhty, metallilyhty, öljylamppu, keskiaikainen kynttilänjalka, päre tms.
  • Haarpussi, kori, arkku tai säkki tavaroillesi, jos aiot tuoda tavaroitasi histelleiriin. Modernit reput ja urheilukassit pitää jättää autoon tai mökkiin.
  • Henkilökohtaiset lääkkeet, laastarit ja korvatulpat yms. voi ottaa pussukassa mukaan leiriin.
  • Puukko, pieni kirves ja tulentekovälineet
  • Kameran voi ottaa mukaan leiriin ja valokuvaaminen on mahdollista tapahtuman aikana. Kysythän kuitenkin luvan kuvan ottamiseen kuvattavilta. Kannustamme jakamaan tapahtumasta otetut kuvat muiden osallistujien nähtäville.

Varusteet, joukot ja taktiikka

1300-luvun loppupuolen sodista Itämeren alueella: osa II

Joukot

Ruotsin valtakunnassa sotaan lähtevät miehet olivat usein raskaan ratsuväen soineja. Jotkut harvat näistä saivat arvonimen ritari. Toisin kuin Länsi-Euroopassa Ruotsissa kuka vain ritari ei voinut lyödä lisää ritareita, vaan se oli kuninkaallinen yksinoikeus. Ritareita lyötiin hienoin seremonioin kuninkaallisissa juhlissa, kuten kruunajaisissa tai kuninkaallisissa häissä. Ruotsin valtakunnan ylimykset ja muukin rälssi oli varsin ihastunut ritarilliseen kulttuuriin. Pidettiin “leikkejä” eli turnajaisia, leikareille lahjoitettiin komeita asuja, jotka oli kalliista materiaaleista valmistettu vain jotain tiettyä juhlaa varten. Kuva-aineisto viittaa siihen, että Ruotsissa ajanmukaiseksi sotavarustukseksi ymmärrettiin se mikä oli muodikasta Keisarikunnassa. Lyypekistä laiva kulki Turkuunkin saakka muutamassa viikossa. Haarniska tilattiin Hansan saksalaisilta kauppiailta lähettämällä istuva aluspuku haarniskanvalmistajalle ja paluupostissa tuli istuva varustus.

Raskaasti varustautuneen soinin korean asetakin alta pilkottaa brynja, eli metallilenkeistä koottu paita. Kuvaaja Karo S.

Pohjoismaissa 1300-luvun jälkimmäisellä puoliskolla sotilasmuoti oli samankaltaista kuin muuallakin Euroopassa. Juuri Visbyn taistelun joukkohaudoista saatuihin löytöihin ja niiden vertailuun Keski-Eurooppalaisiin hautaveistoksiin on saatu kuva siitä miltä sotisopa tuolloin näytti. Mikäli jotain pohjoisia erityispiirteitä haetaan, voidaan huomata, että vaikutteet Itämeren alueella olivat nimenomaan Keisarikunnasta, eli rikkaiden ratsumiesten haarniskat oli useimmiten tilattu Hansakaupan kautta nk. Pyhän Saksalais-Roomalaisen Keisarikunnan pohjoisilta alueilta ja noudattivat sikäläistä muotia. Toinen sotilaskulttuuriin vaikuttava tekijä oli Venäjän ja Liettuan kautta välittyvä idän arojen ratsastajien varustus, mutta se oli selkeästi vieraampi tapa sotia, joten vaikka jotkin varusteet saattoivat tulla sieltä, niiden käyttö tapahtui aina pikemminkin läntisessä kontekstissa.

Soinin jalat ja kädet on suojattu läntisen muodin mukaisesti, nivelletyin levypanssarein. Vartaloa suojaamassa hänellä on platta. Kuvaaja Karo S.

Työhevoset olivat pieniä, mutta sotaratsu oli välttämättömyys, joka piti pystyä näyttämään kerran vuodessa syksyn asekatselmuksessa, tai saattoi menettää rälssinsä eli verovapautensa. Myös muut talonpojat, kuin vain rälssin rikkaat pyrkivät aseistamaan itsensä. Gotlannin tanskalaisia vastaan omasta aloitteestaan marssinut talonpoikaisarmeija oli hyvin varustettu, jos kohta hivenen vanhanaikainen. Sen kohtaloksi koitui pikemminkin vihollisen korkeampi taktinen osaaminen, kuin huonommat varusteet. Monilla talonpojista oli sota-aseet, kypärät ja kilvet. Monet olivat jopa haarniskoituja ledung-lain asettamien vaatimusten mukaan panzeriin (topattu pellavatakki), brynjaan (metallilenkeistä koottu paita), tai plattaan (isommista tai pienemmistä rautasuomuista valmistettu liivi). Talonpoikien aseistukseen kuului lain mukaan myös keihäs ja jousi ja kolme tusinaa nuolta.

Kuvassa valkoinen panzer, eli kangaspanssari ja erilliset rengaspanssarisukat. Kuvaaja Karo S.

Jalan taistelevien palkkasotilaiden eli nihtien varusteet eivät juurikaan poikenneet talonpoikaisarmeijan aseistuksesta. Haarniskat olivat kattavia, jos eivät ehkä kaikkein muodikkaimpia. Sotilaat eivät pahemmin kantaneet enää yksipuisia metsästysjousia, kuten talonpojat, vaan heidän aseensa oli jalkajousi. Tukholmasta muodostui keskiajan kuluessa merkittävä jalkajousien valmistuskeskus. Saksalainen ritarikunta osti Tukholmasta jalkajousia suurina tilauksina.

Talonpoikien aseistukseen kuului lain mukaan myös keihäs ja jousi ja kolme tusinaa nuolta. Kuvaaja Karo S.

Taktiikka

Pohjolan metsissä avoin ratsuväkirynnäkkö oli vähemmän tehokas taistelumuoto, kuin etelän avoimilla pelloilla. Ratsuväki oli kuitenkin varsin liikkuvaa suurien etäisyyksien erämaissa siksikin tehokasta. Suurimmat tappiot missä tahansa keskiajan taistelussa tulivat yleensä sille osapuolelle, joka ensimmäisenä lähti perääntymään takaa-ajavan ratsuvän tieltä. Soinien verovapaus oli sidottu näiden kalliisiin sotaratsuihin, joita tuskin haluttiin useinkaan riskeerata avoimissa rynnäköissä. Kaadetuista puista, tahi muutoin kootut murrokset pysäyttivät, tai ainakin hidastivat minkä tahansa rynnäkön etenemistä.

Etualalla jalan taistelevia nihtejä. Kuva Hollolan turnajaisnäytöksestä v. 2018. Kuvaaja MvH.

Kuningatar Margrete käski revityttää Ruotsinmaan yksityiset hirsilinnat estääkseen rälssimiehiä ja -sukuja käymästä omia pikkusotiaan, joiden vaikutus talonpoikien veronmaksukykyyn oli haitallinen ( esim. he menettivät omaisuutensa ja kuolivat sitä puolustaessaan). Nämä hirsilinnat saattavat olla samoja linnavuoria, joita joidenkin seutujen mahtisuvut olivat hallinneet jo rautakaudelta saakka. Linnakkeet eivät olleet suunniteltuja kestämään kokonaisten armeijoiden pitkiä piirityksiä, mutta tarjosivat suojaa ryösteleviltä sotajoukoilta. Kylien polttaminen ja autioittaminen hävitystä tekemään hajaantunein ratsujoukoin oli yleistä keskiaikaista strategiaa (chevauchee), jossa tavoitteena oli hävittää vihollisen kyky kerätä veroja ja jatkaa sotaa. Pitkän sisällisen konfliktin aikana kuninkaan lakia ylläpitävä keskusvalta heikkeni ja opportunistinen rälssimies saattoi hyökätä naapuriensa kimppuun muka jonkin kruunusta kiistelevän osapuolen nimissä, jos naapuri, jonka omaisuutta himoittiin, oli erehtynyt ilmoittamaan uskollisuutensa toiselle kruununtavoittelijalle.

Kruunun saarille rakennetut, kiviset ja kaivolliset läänien keskuslinnat Turun (Åbohus), Hämeen (Tawastehus) ja Viipurin (Viborg) linnat, sekä piispan linna Kuusistolla olivat lähes valloittamattomia. Kruunun keskuslinnojen lisäksi kerättyjen verojen ja alueen hallinnointia varten rakennettiin myös muita kivivarustuksia, kuten Raasepori, Korsholma, Kastelholma ja aivan keskiajan lopussa Olavin linna. Keskiajan mittaan rakennettiin muitakin kivilinnoja, joista monet tuhoutuivat jo keskiajalla käydyissä konflikteissa, mutta osa seisoo yhä. Nämä olivat useimmiten yksityisiä rälssisukujen voimannäytteitä. Esimerkkeinä voitaisiin mainita mm. Junkarsborg, Kuitia, Suitia, etc.

Nihti Turun linnan salissa. Kuvaaja Karo S.

Linnoihin hyökkääminen on riskialtista toimintaa. Pieni joukko miehiä voi puolustaa linnoitusta ylivoimaista vihollista vastaan. Jalkajousi on hidas ladata, mutta ase on tarkka ja raskas ammus on läpäisytehoinen. Erilaisia heittokoneita käytettiin murtamaan muurien harjan rintavarustukseen aukko, johon sitten usein yön pimeydessä tai aamunkoitteessa tehtiin rynnäkkö. Puolustajat saattoivat tehdä pienellä, mutta määrätietoisella ryhmällä myös ulosryntäyksen hajoittaakseen hyökkääjien rivit rynnäkön aikana. Sodankäynnin sääntöihin kuului yleisesti, että linnan tarvitsi kestää piiritystä vain sovittu aika, jonka jälkeen puolustajat saivat antautua menettämättä kunniaansa ja marssia ulos lippuineen ja aseineen. Pohjoismaisten piiritysten perusteella ei kuitenkaan vaikuta, että tätä muualla mantereella käytössä ollutta herrasmiessääntöä olisi tunnettu, tahi kunnioitettu.

Teksti: Jani Hyväri
Kuvat: Karo S. ja MvH.
Toim. MvH.

Tapahtuman viitekehyksestä

Taborin piiritys on keskiaikatapahtuma, jonka järjestävät historianelävöittäjät toisilleen. Tapahtuma on ohjelmallinen yhdistelmä treenileiriä, työpajoja, joukkotaisteluja, keskiaikaista leirielämää ja historiahenkistä iltaohjelmaa. Tapahtumassa pukeudutaan ja varustaudutaan aikakauden 1350-1450 mukaisesti.

Melko lavean aikakausirajauksen on tarkoitus tarjota osallistumismahdollisuus niin 1300-luvun lopun kuin 1400-luvun alun harrastajille samassa tapahtumassa.  Historiallisia teemoja tapahtuma ammentaa erityisesti 1400-luvun alkupuolen Hussilaissodista ja ohjelmassa on myös vuoden 1361 Visbyn taisteluun valmistautumista. Vaikka sadan vuoden aikana rikkaimpien muoti muuttui, niin tavallisen soturin ja talonpoikaisen kulttuurin muutos ei ollut suuren suurta. Myöskään ero keskieurooppalaisen ja pohjoismaisen kulttuurin välillä ei ollut jyrkkä. Näin ollen, yllä mainitut teemat eivät sodi toisiaan vastaan. Useimmat 1400-luvun alun muodikkaimmatkin ja tyypillisimmät sotavarusteet on mahdollista pienellä riisumisella muuntaa 1300-luvun jälkipuoliskon varusteiksi. Vastaavasti lähestulkoon kaikkia 1300-luvun varusteita on käytetty pitkälle 1400-luvulle. Itse asiassa monet paljon varhaisemmatkin vaatteet ja varusteet ovat säilyneet käytössä läpi vuosisatojen. Järjestäjät eivät aio olla asian suhteen pikkutarkkoja, eikä sinunkaan tarvitse. Varsinkaan kun kyseessä ei ole yleisötapahtuma. Tässä on pikemminkin oiva tilaisuus saada uusia ideoita, siitä miten omia varusteita voi muunnella eri aikakausia vastaamaan.

Keskiaikateemaisia, isoja ja pieniä tapahtumia järjestetään monissa eri maissa. Usein noiden tapahtumien teemana on jonkin tietyn historiallisen taistelun esittäminen yleisöjoukoille. Kansainvälisesti tällaisten tapahtumien turvallisuusmääräykset ovat verrattain samankaltaisia, vaikka erojakin on. Tämän tapahtuman tarkoitus on harjoitella tuollaisiin tapahtumiin osallistumista, jotta me osallistujina olisimme turvallisempia kanssaesiintyjillemme ja parempia esiintyjiä, parantaa omaa keskiajan ymmärtämystämme, jakaa tietoa ja osaamista keskenämme ja mikä tärkeintä tunnelmoida yhdessä keskiajan henkeen. Kaksi teemaa ja maantieteellistä aluetta ovat valikoituneet järjestäjien mielenkiinnon kohteiden perusteella. Toinen auttaa meitä ymmärtämään laajempaa yleistä keskiaikaista kulttuuria ja toinen perehdyttää meitä pohjoismaiseen sodankäyntiin. Riippumatta mihin maantieteelliseen alueeseen jokin tietty harjoite tai sodankäyntimuoto sijoittuu, niin edustaa keskiaika kuitenkin meille aina viimekädessä vierasta kulttuuria. Kuitenkin, mikäli jokin skenaario tai harjoite on tyypillinen jollekin keskiajan kulttuurille, maantieteelliselle alueelle, niin se ei vielä sulje sitä mitenkään pois, etteikö vastaavaa olisi voinut tapahtua toisaallakin. Murrokset metsässä olivat tyypillisiä pohjoisen metsäisillä seuduilla, mutta niitä käytettiin kaikkialla Euroopassa ja jo ennen, sekä vielä kauan jälkeen keskiajan. Vaunulinnan saattoivat muodostaa ketkä tahansa, joilla oli vaunuja ja jotka pelkäsivät hyökkäystä, vaikka niistä tunnetuiksi tulivatkin juuri hussilaiset.

Kysymyksessä ei ole larppi, mutta silti haluaisimme tavoitella kaikessa keskiaikaista tunnelmaa ja yleisvaikutelmaa. Otathan tämän huomioon. Ainoastaan turvallisuuden suhteen tulemme olemaan ehdottomasti moderniin maailmaan sitoutuneita. Haluamme myös tarjota turvallisen tilaisuuden niin uusille kuin pitkäaikaisillekin harrastajille paitsi oppia uutta, myös päästä kokeilemaan omia uusia varusteitaan ja ideoitaan.

Tapahtuman järjestää Harmaasudet ry yhteistyötahojensa kanssa. Ilmoittautuminen avataan näillä sivuilla helmikuussa 2019.