Historianelävöitykseen tarvitaan Taborin piirityksessä vaatteiden ja aseiden lisäksi myös muita varusteita. Kaikkien telttaleirissä näkyvien varusteiden kanssa pyrimme noudattamaan aikakautta 1350-1450. Joustamme kuitenkin varsinkin ensikertalaisten kohdalla sen verran, että nekin, joilla ei ole tarkalleen tähän vuosisataan sopivia ruokailuvälineitä tai yöpymiskamppeita pääsevät mukaan. Muovi muut ja selkeästi modernit varusteet ovat leirissä kuitenkin kiellettyjä ja sellaiset varusteet tulee jättää tapahtuman ajaksi autoon tai mökkiin. Jos tarvitset jotain varusteita lainaksi, nyt kannattaa kysellä niitä muilta osallistujilta ja järjestäjiltä.
Aloitteleville ja kokeneemmillekin elävöittäjille hyödyllisiä vinkkejä telttaleirielämään löytyy Harmaasudet ry:n wikistä.
Luettelo kaikille pakollisista henkilökohtaisista varusteista
Aikakauteen 1350-1450 sopivat vaatteet
Telttailijoille pakolliset histel-yöpymisvälineet
esim. lampaantaljoja ja villavilttejä
Sisämajoittujille pakollinen aluslakana ja muut yöpymisvälineet
aluslakana, makuupussi, peitot ja tyynyt.
Viikonlopun ruokatarvikkeet, sillä tapahtumapaikalta ei saa ostettua ruokaa.
Vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua mukaan Harmaasudet ry:n maksulliseen yhteisruokailuun, mutta tällöinkin kannattaa varata mukaan lisäksi hieman omia eväitä.
Luettelo muista hyödyllisistä varusteista
Aikakauteen sopiva juoma-astia, kuten nahkaleili voi olla erityisen hyödyllinen taisteluohjelmassa.
Aikakauteen sopivat ruokailuvälineet, jos aiot osallistua yhteisruokailuun tai ruokailla muuten leirissä.
esim. kulho tai lautanen, juomakuppi, lusikka ja veitsi
Pyyhe, jos haluat saunoa tai uida.
Pellavapyyhe, jos aiot viedä sen leiriin.
Aseet, jos aiot osallistua taisteluohjelmaan taistelijana.
Panssarit
Käsityötarvikkeet, pelivälineet ym. ajanvietteet
Oma histel-jakkara, penkki tai palli, jos haluat varmasti istumapaikan pöydän äärestä.
Oma histel-lyhty tai kynttilänjalka
raakanahkalyhty, metallilyhty, öljylamppu, keskiaikainen kynttilänjalka, päre tms.
Haarpussi, kori, arkku tai säkki tavaroillesi, jos aiot tuoda tavaroitasi histelleiriin. Modernit reput ja urheilukassit pitää jättää autoon tai mökkiin.
Henkilökohtaiset lääkkeet, laastarit ja korvatulpat yms. voi ottaa pussukassa mukaan leiriin.
Puukko, pieni kirves ja tulentekovälineet
Kameran voi ottaa mukaan leiriin ja valokuvaaminen on mahdollista tapahtuman aikana. Kysythän kuitenkin luvan kuvan ottamiseen kuvattavilta. Kannustamme jakamaan tapahtumasta otetut kuvat muiden osallistujien nähtäville.
1300-luvun loppupuolen sodista Itämeren alueella: osa II
Joukot
Ruotsin valtakunnassa sotaan lähtevät miehet olivat usein raskaan ratsuväen soineja. Jotkut harvat näistä saivat arvonimen ritari. Toisin kuin Länsi-Euroopassa Ruotsissa kuka vain ritari ei voinut lyödä lisää ritareita, vaan se oli kuninkaallinen yksinoikeus. Ritareita lyötiin hienoin seremonioin kuninkaallisissa juhlissa, kuten kruunajaisissa tai kuninkaallisissa häissä. Ruotsin valtakunnan ylimykset ja muukin rälssi oli varsin ihastunut ritarilliseen kulttuuriin. Pidettiin “leikkejä” eli turnajaisia, leikareille lahjoitettiin komeita asuja, jotka oli kalliista materiaaleista valmistettu vain jotain tiettyä juhlaa varten. Kuva-aineisto viittaa siihen, että Ruotsissa ajanmukaiseksi sotavarustukseksi ymmärrettiin se mikä oli muodikasta Keisarikunnassa. Lyypekistä laiva kulki Turkuunkin saakka muutamassa viikossa. Haarniska tilattiin Hansan saksalaisilta kauppiailta lähettämällä istuva aluspuku haarniskanvalmistajalle ja paluupostissa tuli istuva varustus.
Raskaasti varustautuneen soinin korean asetakin alta pilkottaa brynja, eli metallilenkeistä koottu paita. Kuvaaja Karo S.
Pohjoismaissa 1300-luvun jälkimmäisellä puoliskolla sotilasmuoti oli samankaltaista kuin muuallakin Euroopassa. Juuri Visbyn taistelun joukkohaudoista saatuihin löytöihin ja niiden vertailuun Keski-Eurooppalaisiin hautaveistoksiin on saatu kuva siitä miltä sotisopa tuolloin näytti. Mikäli jotain pohjoisia erityispiirteitä haetaan, voidaan huomata, että vaikutteet Itämeren alueella olivat nimenomaan Keisarikunnasta, eli rikkaiden ratsumiesten haarniskat oli useimmiten tilattu Hansakaupan kautta nk. Pyhän Saksalais-Roomalaisen Keisarikunnan pohjoisilta alueilta ja noudattivat sikäläistä muotia. Toinen sotilaskulttuuriin vaikuttava tekijä oli Venäjän ja Liettuan kautta välittyvä idän arojen ratsastajien varustus, mutta se oli selkeästi vieraampi tapa sotia, joten vaikka jotkin varusteet saattoivat tulla sieltä, niiden käyttö tapahtui aina pikemminkin läntisessä kontekstissa.
Soinin jalat ja kädet on suojattu läntisen muodin mukaisesti, nivelletyin levypanssarein. Vartaloa suojaamassa hänellä on platta. Kuvaaja Karo S.
Työhevoset olivat pieniä, mutta sotaratsu oli välttämättömyys, joka piti pystyä näyttämään kerran vuodessa syksyn asekatselmuksessa, tai saattoi menettää rälssinsä eli verovapautensa. Myös muut talonpojat, kuin vain rälssin rikkaat pyrkivät aseistamaan itsensä. Gotlannin tanskalaisia vastaan omasta aloitteestaan marssinut talonpoikaisarmeija oli hyvin varustettu, jos kohta hivenen vanhanaikainen. Sen kohtaloksi koitui pikemminkin vihollisen korkeampi taktinen osaaminen, kuin huonommat varusteet. Monilla talonpojista oli sota-aseet, kypärät ja kilvet. Monet olivat jopa haarniskoituja ledung-lain asettamien vaatimusten mukaan panzeriin (topattu pellavatakki), brynjaan (metallilenkeistä koottu paita), tai plattaan (isommista tai pienemmistä rautasuomuista valmistettu liivi). Talonpoikien aseistukseen kuului lain mukaan myös keihäs ja jousi ja kolme tusinaa nuolta.
Kuvassa valkoinen panzer, eli kangaspanssari ja erilliset rengaspanssarisukat. Kuvaaja Karo S.
Jalan taistelevien palkkasotilaiden eli nihtien varusteet eivät juurikaan poikenneet talonpoikaisarmeijan aseistuksesta. Haarniskat olivat kattavia, jos eivät ehkä kaikkein muodikkaimpia. Sotilaat eivät pahemmin kantaneet enää yksipuisia metsästysjousia, kuten talonpojat, vaan heidän aseensa oli jalkajousi. Tukholmasta muodostui keskiajan kuluessa merkittävä jalkajousien valmistuskeskus. Saksalainen ritarikunta osti Tukholmasta jalkajousia suurina tilauksina.
Talonpoikien aseistukseen kuului lain mukaan myös keihäs ja jousi ja kolme tusinaa nuolta. Kuvaaja Karo S.
Taktiikka
Pohjolan metsissä avoin ratsuväkirynnäkkö oli vähemmän tehokas taistelumuoto, kuin etelän avoimilla pelloilla. Ratsuväki oli kuitenkin varsin liikkuvaa suurien etäisyyksien erämaissa siksikin tehokasta. Suurimmat tappiot missä tahansa keskiajan taistelussa tulivat yleensä sille osapuolelle, joka ensimmäisenä lähti perääntymään takaa-ajavan ratsuvän tieltä. Soinien verovapaus oli sidottu näiden kalliisiin sotaratsuihin, joita tuskin haluttiin useinkaan riskeerata avoimissa rynnäköissä. Kaadetuista puista, tahi muutoin kootut murrokset pysäyttivät, tai ainakin hidastivat minkä tahansa rynnäkön etenemistä.
Etualalla jalan taistelevia nihtejä. Kuva Hollolan turnajaisnäytöksestä v. 2018. Kuvaaja MvH.
Kuningatar Margrete käski revityttää Ruotsinmaan yksityiset hirsilinnat estääkseen rälssimiehiä ja -sukuja käymästä omia pikkusotiaan, joiden vaikutus talonpoikien veronmaksukykyyn oli haitallinen ( esim. he menettivät omaisuutensa ja kuolivat sitä puolustaessaan). Nämä hirsilinnat saattavat olla samoja linnavuoria, joita joidenkin seutujen mahtisuvut olivat hallinneet jo rautakaudelta saakka. Linnakkeet eivät olleet suunniteltuja kestämään kokonaisten armeijoiden pitkiä piirityksiä, mutta tarjosivat suojaa ryösteleviltä sotajoukoilta. Kylien polttaminen ja autioittaminen hävitystä tekemään hajaantunein ratsujoukoin oli yleistä keskiaikaista strategiaa (chevauchee), jossa tavoitteena oli hävittää vihollisen kyky kerätä veroja ja jatkaa sotaa. Pitkän sisällisen konfliktin aikana kuninkaan lakia ylläpitävä keskusvalta heikkeni ja opportunistinen rälssimies saattoi hyökätä naapuriensa kimppuun muka jonkin kruunusta kiistelevän osapuolen nimissä, jos naapuri, jonka omaisuutta himoittiin, oli erehtynyt ilmoittamaan uskollisuutensa toiselle kruununtavoittelijalle.
Kruunun saarille rakennetut, kiviset ja kaivolliset läänien keskuslinnat Turun (Åbohus), Hämeen (Tawastehus) ja Viipurin (Viborg) linnat, sekä piispan linna Kuusistolla olivat lähes valloittamattomia. Kruunun keskuslinnojen lisäksi kerättyjen verojen ja alueen hallinnointia varten rakennettiin myös muita kivivarustuksia, kuten Raasepori, Korsholma, Kastelholma ja aivan keskiajan lopussa Olavin linna. Keskiajan mittaan rakennettiin muitakin kivilinnoja, joista monet tuhoutuivat jo keskiajalla käydyissä konflikteissa, mutta osa seisoo yhä. Nämä olivat useimmiten yksityisiä rälssisukujen voimannäytteitä. Esimerkkeinä voitaisiin mainita mm. Junkarsborg, Kuitia, Suitia, etc.
Nihti Turun linnan salissa. Kuvaaja Karo S.
Linnoihin hyökkääminen on riskialtista toimintaa. Pieni joukko miehiä voi puolustaa linnoitusta ylivoimaista vihollista vastaan. Jalkajousi on hidas ladata, mutta ase on tarkka ja raskas ammus on läpäisytehoinen. Erilaisia heittokoneita käytettiin murtamaan muurien harjan rintavarustukseen aukko, johon sitten usein yön pimeydessä tai aamunkoitteessa tehtiin rynnäkkö. Puolustajat saattoivat tehdä pienellä, mutta määrätietoisella ryhmällä myös ulosryntäyksen hajoittaakseen hyökkääjien rivit rynnäkön aikana. Sodankäynnin sääntöihin kuului yleisesti, että linnan tarvitsi kestää piiritystä vain sovittu aika, jonka jälkeen puolustajat saivat antautua menettämättä kunniaansa ja marssia ulos lippuineen ja aseineen. Pohjoismaisten piiritysten perusteella ei kuitenkaan vaikuta, että tätä muualla mantereella käytössä ollutta herrasmiessääntöä olisi tunnettu, tahi kunnioitettu.
Teksti: Jani Hyväri Kuvat: Karo S. ja MvH. Toim. MvH.
1300-luvun loppupuolen sodista Itämeren alueella: osa I
Gotlannissa järjestetään vuoden 1361 suuren taistelun muistotapahtuma muutaman vuoden välein. Seuraavan kerran Battle of Wisby -tapahtuma pidetään elokuussa 2019 ja harjotitelemmekin toukokuun keskiaikatapahtumassa joukotaistelua myös Visbyn retkeä varten. Historiallisen Visbyn taistelun osapuolina olivat Tanskan valloittajakuninkaan Valdemar Atterdagin ritarillinen armeija, johon kuului myös paljon mm. saksalaisia palkkasotilaita ja tätä vastustamassa Gotlannin viikinkiaikasen vapaakaupan puolustajina saaren talonpojista muodostunut armeija. Miksi Visby kaupungin porvarit eivät tukeneet maanmiehiään taistelussa tanskalaisia vastaan? Miksi Ruotsin kuningas Magnus Eriksson ei lähettänyt apua tai ryhtynyt vastaiskuun?
Visbyn muurien edustalla taisteltiin v. 1361. Kuvassa raskaasti varustautunut soini. Kuva: Ville K.
Game of Thrones
Pohjoismaiden keskiajan historiasta tiedetään yleisesti viikingit, mutta keskiajan loppupuoli on jostain syytä vähemmän tunnettu. Viikinkiajan jälkeen sodankäynti ei heti muuttunut siitä, että vapaiden talonpoikien laivasto purjehtii sotaan kuninkaan johdolla. 1200-luvun lopulla Ruotsin valtakunnassa tuo nk. ledung-laivasto syrjäytettiin uudella lailla*, joka teki vauraimmista talonpojista sotaratsun ja raskaan ratsuväen varustuksen omistajina verovapaita (rälssiin kuuluvia) soineja. Kuten talonpoikaisen ledung-laivaston soturit, niin myös nämä uuden raskaan ratsuväen miehet saattoi kuningas kutsua mukanaan sotaan. Näin kävikin melkein jokaiselle sukupolvelle vuosien 1300 ja 1400 välissä.
1200-luvulla Ruotsin valtakunta oli levinnyt meren yli varsinaissuomalaisten, hämäläisten ja karjalaisten maihin ristiretkien ja ledung-laivaston voimin ja varustanut mahtavia kivilinnoja vakiinnuttaakseen kruunun aseman.
1300-luvun puolivälissä Ruotsin kuningas Magnus Eriksson aloitti vuosia kestäneen ristiretken venäjän skismaattisia ortodoksi-kristittyjä vastaan koottuaan mahtavan armeijan Norjasta, Ruotsista, Saksasta ja tietenkin matkan varrelta Ruotsin itäisestä kirkkoprovinssista; Turun hiippakunnasta, eli aikaisemmin mainittujen suomenkielisten heimojen maasta. Ristiretken taustalla olivat propagandistisessa roolissa vallasnainen ja kirkon hyväksymä näkijätär Birgitta Birgersdotter ja tämän läheinen ystävä Turun piispa Hemming. Näkijätär oli saanut jumalaisen näyn, että Magnuksen pitäisi tehdä ristiretki 50 lähimmän ritarinsa kanssa. Sota sujui – kuten hyökkäykset Venäjälle niin usein – aluksi ihan hyvin. Piiritettiin Käkisalmen linna, vallattiin Nöteborg ja Kaprio. Käytiin kenttätaisteluja ja hävitettiin Karjalaa ja Vatjaa. Kuningas saavutti tavoitteensa Venäjän Itämeren kaupan sulkemisen.
Pyhä Birgitta -puuveistos 1400-luvun alusta Lännan kirkosta Upplannista. Kuva: Statens historiska museum, Stockholm (inv.nr. 6304).
Turun piispa Hemmingin sinetti. Kuva Wikimedia Commons.
Saksalainen ritarikunta Liivinmaalla, ei kuitenkaan lähtenyt mukaan ristiretkelle, koska Ruotsin kuninkaan sota häiritsi juuri sen käymää venäjän kauppaa. Kolmen vuoden ristiretkeilyn jälkeen ainoa saavutus hävityksen ja kuolleiden lisäksi oli kuninkaan velkaantuminen ja venäläisten vastahyökkäys. Nöteborg oli menetetty saman vuoden talvella kuin se vallattiinkin ja näin kävi Kapriollekin. Viipuria venäläiset eivät saaneet vallattua. Sitten tuli rutto, jota pidettiin rangaistuksena kuninkaan synneistä, kuten nuoren Bengt Algotssonin suosimisesta yli vanhempien, rikkaampien ja “tärkeämpien” ylimysten. Birgitta riitaantui kuninkaan kanssa, koska tämä ei ollut onnistunut toteuttamaan rouvan jumalaltaan saamaa näkyä valloituksista ja Novgorodilaisten käännyttämisestä.
Seurasivat sisällisodan vuodet. Ylimykset ja kuninkaan nimittämät linnanpäälliköt valitsivat puolensa. Vanhentunut kuningas Magnus jakoi valtakuntansa poikiensa Erikin ja Hakonin kesken. Hakonista tuli Norjan kuningas ja hän tuki isäänsä katkeraan loppuun saakka. Erik kapinoi, mutta kuoli. Ruotsin kuningas oli yksinkertaisesti liian köyhä ja kiireinen puolustautuessaan sisäisiä vihollisiaan vastaan voidakseen estää Gotlannin valtauksen.
Valtakunnan ylimykset pyysivät apua saksasta ja saivat uudeksi kuninkaaksi Albrecht von Mecklenburgin, joka joutui kuitenkin käymään useita taisteluja saavuttaakseen kunikaan aseman. Syksyllä 1364 hänen liittolaisensa Viipurin linnan herra NiklisTuresson yritti ottaa valtakunnan hallinnan kannalta keskeisen Turun linnan, mutta kuoli yrityksessä. Albrechtin oli itse tultava piirittämään linnaa keskellä talvea, eikä linna antautunut ennen seuraavaa kesää. Kun Albrecht oli vanginnut päävastustajansa vanhan kuningas Magnuksen, tuli hänestä valtakunnan hallitsija, mutta sekään ei ollut pysyvä asiantila.
Albrecht von Mecklenburg Tre kronor -tunnuksineen isänsä vieressä. Kuva: Wikimedia Commons.
Muutamia vuosia myöhemmin Albrecht oli riidoissa samojen ylimysten kanssa, jotka olivat hänestä Ruotsin kuninkaan tehneet. Viimeiseen saakka häntä tukivat Tukholman porvarit, jotka kuten Visbyn porvarit kokivat itsensä pikemminkin saksalaisiksi, kuin ruotsalaisiksi ja kaupan kannalta he olivat saaren talonpoikien kilpailijoita. Kuningas Albrecht oli Tukholman porvareille velkaa, eikä varmasti olisi pystynyt velkojaan maksamaan, jos hänet syrjäytettäisiin. Kuten sitten kävikin, kun peliin puuttui Tanskan ja Norjan hallitsija kuningatar Margrete Valdemarsdatter, sittemin jo kuolleen Valdemar Atterdagin tytär ja Norjan kuningas Hakonin leski.
Tukholman piiritetyn kaupungin tueksi muodostui seikkailijoista, Itämeren kävijöistä ja köyhemmästä rälssistä sotajoukko, joka otti nimekseen Vitaliaanit viittauksena armeijoiden huollosta vastaavista victuaaleista. Kun kuningas Albrecht menetti kruununsa, nämä vitaliaanit olivat jo omaksuneet merirosvon roolin. He ryöstivät tietysti ensin kuninkaan vihollisten laivoja, mutta myöhemmin mitä tahansa laivoja. Monilla näistä merirosvoista oli asemapaikkansa Suomenkin rannikolla. Kerrotaampa jopa, että he olisivat polttaneet Turun ja vanhan piispanlinnan Koroisilla. Ainakin he valtasivat Turun linnan yhden päällikkönsä Knut Bossonin johdolla. Knut perusteli asemansa linnanpäällikkönä sillä, että hänen isällään Bo Jonssonilla oli aikoinaan ollut panttina Turun linnan lisäksi yli puolet koko valtakunnan linnoista, vastineeksi kuningas Albrechtin suurista lainoista. Lopulta kuitenkin näiden merirosvojen päämajaksi muodostui Visby Gotlannissa.
Kuningatar Margrete yritti suitsia noita merirosvoja, oli sodassa saksalaisen ritarikunnan kanssa ja loi nk. Kalmarin unionin, jossa Ruotsin valtakunta alistettiin Tanskan kruunulle, kuten oli käynyt Norjallekin. Kuten appensa 1300-luvun alussa, hän yritti asettaa lakeja, jotka suitsisivat rälssimiesten yksityisiä sotia ja mielivaltaa talonpoikiin nähden. Hänen asemansa peri hänen ottopoikansa Erik “Pommerilainen”1400-luvun alussa samoihin aikoihin kun Novgorodilaiset jälleen kerran piirittivät Viipurin linnan sitä kuitenkaan valtaamatta.
* Alsnön sääntö
Teksti Jani Hyväri Toim. MvH
Artikkelin pian julkaistava osa II käsittelee 1300-luvun sotajoukkoja, sotilasmuotia ja varustusta sekä 1300-luvun lopun sotataktiikoita Itämeren alueella.
1400-luvun alkupuolen hussilaissodat tarjoavat kätevän viitekehyksen keskiaikaisen taistelun elävöittämiselle: siinä yhdistyy klassinen altavastaaja-taustatarina, monipuolisen varustuksen mahdollistava aikakausi jolloin ”melkein kaikki keskiaikainen kama käy” sekä jalkaväkipainotteinen sodankäyntitapa jonka myötä ei tarvitse tuntea niin paljon ahdistusta siitä että kenelläkään ei ole hevosta. Hussilaissotia elävöitettiin kymmenen vuotta sitten Harmaasusien Antikristuksen yö-larpissa.Valokuvia Antirkristuksen yö -larpista
Hussilaissodiksi kutsutaan sarjaa konflikteja Böömissä (nyk. Tsekin tasavalta) ja lähialueilla vuosina 1419-1436. Böömi kuului Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan, ollen sen keskeisiä alueita sillä Böömin kuninkaan ja Saksan keisarin kruunua pitivät noihin aikoihin hallussaan usein samat Luxemburg-sukuun kuuluvat hallitsijat. Böömin kuningas Vaclav IV oli suosinut tai ainakin sietänyt Prahan yliopistossa 1400-luvun alkuvuosina syntynyttä kirkon uudistamiseen tähtäävää liikettä, jonka keskushahmo oli Jan Hus. Husin ja hänen seuraajiensa (myöhemmin ”hussilaiset”) tähtäimessä olivat etenkin kirkon käyttämä maallinen valta ja sen suuri omaisuus sekä anekauppa. Tavoitteena oli paluu vaatimattomampaan alkukirkkoon, ja keinoina mm. kansankielinen saarnaaminen ja ”molemminmuotoinen” ehtoollinen jossa myös seurakunta saa viiniä, ei pelkästään leipää – tämä ei ollut mikään Husin keskeinen idea mutta muodostui myöhemmin tärkeäksi symboliksi koko liikkeelle, sen takia hussilaisten tunnuksissa on ehtoollismalja. Kirkko julisti opin nopeasti kerettiläiseksi harhaopiksi ja Böömin kirkonkiroukseen.
Calix eli ehtoollispikari muodostui hussilaisten tärkeäksi symboliksi.
Katolinen kirkko itsessään oli ollut hajaannuksen tilassa ns. suuren skisman eli kahden kilpailevan paavin takia, ja Konstanziin kutsuttu kirkolliskokous (1414-1418) ratkaisi tämän ongelman ja pani ylimääräiset paavit viralta: sama kirkolliskokous laittoi aluille hussilaissodat. Unkarin kuningas ja vielä kruunaamaton Saksan keisari Sigismund Luxemburgilainen oli luvannut Jan Husille turvatakuut jos tämä saapuisi Konstanziin puolustamaan oppejaan, mutta petti sitten lupauksensa ja Hus poltettiin roviolla. Jan Husin kuoleman jälkeen Böömissä ilmeni levottomuuksia asian johdosta, ja kun kuningas Vaclav kuoli melko pian kapinoinnin alettua, hänen pikkuveljensä Sigismund ilmoitti tulevansa ottamaan Böömin kruunun haltuunsa ja hävittämään harhaoppisuuden. Tätä böömiläiset eivät sallineet, ja hussilaissodat alkoivat. Keisari Sigismund oli koko hussilaissotien ajan hussilaisten päävastustaja ja näiden silmissä ”antikristus”.
Jan Hus poltettiin roviolla. Kuva nk. Jenan koodeksista.
Hussilaisliikkeen erottaa muista keskiaikaisista kapinoista ja sotaisista kerettiläisliikkeistä ainakin seuraavat kolme asiaa: menestys, laaja kannatuspohja ja sotilaallinen innovatiivisuus.
Menestyksellä tarkoitetaan sitä, että hussilaiset viime kädessä onnistuivat tavoitteissaan, tai vähintään voi puhua jonkinlaisesta tasapelistä. Noin yleensä aikakauden kapinat ja kerettiläisliikkeet aina loppujen lopuksi murskattiin julmasti valtaapitäjien toimesta: hussilaiset sen sijaan voittivat jokaisen heitä vastaan lähetetyn ristiretkiarmeijan, ja sota loppui lopuksi rauhansopimukseen Sigismundin kanssa sekä viime kädessä hussilaisten sisäisiin kiistoihin joissa maltilliset hussilaiset voittivat radikaalit. Böömillä oli myöhemmin jopa hussilainen kuningas, ja hussilainen uskontunnustus pysyi siellä suosittuna vastauskonpuhdistukseen saakka.
Hussilainen ratsumies vie ristiretkeläisten lipun – ristiretkeläisiä halventava kuva Jenan koodeksista 1400-1500-lukujen vaihteesta.
Hussilaisvallankumous ylitti luokkarajat, se oli siis samaan aikaan maalaisten, kaupunkilaisten ja alhaisaatelin kapina. Tyypillisesti useimmat keskiaikaiset kapinat olivat rajoittuneet vain yhteen yhteiskuntaluokkaan. Yhdistävänä tekijänä hussilaisilla oli uskonnollisen vakaumuksen lisäksi (ja tulkinnasta riippuen, sitä enemmän) yhteinen kieli: hussilaiset olivat lähes kokonaan tsekinkielisiä, ja heidän kotimaiset vastustajansa saksankielisiä. Etenkin kaupungeissa ja ylipistoissa saksalaisten valtaporvareiden ja kasvavan tsekinkielisen porvariston, työväestön ja sivistyneistön riidat olivat kapinan synnyn taustalla, ja myös aateliston sisällä kulki jako saksankielisen ylhäisaatelin ja köyhtyneen tsekinkielisen alhaisaatelin välillä. Voidaan puhua jopa varhaisesta nationalismista. Ihan täysin eivät ainakaan maltilliset hussilaiset olleet yhteiskuntajärjestystä kumoamassa, eivätkä he varsinaisesti nousseet edes Böömin kruunua vaan pelkästään sopimattomaksi näkemäänsä kruununtavoittelija Sigismundia vastaan. Hussilaiset pyysivät Böömin kuninkaaksi useita ulkomaisia kruunupäitä, muun muassa Liettuan suurherttua Vitautasta, ja saivat lopulta lohdutuspalkinnoksi hänen veljenpoikansa Sigismund Korybutaksen.
Radikaalien hussilaisten puolella uskonto oli kiistatta keskeinen elementti kapinassa ja siihen liittyi usein ns. kiliasmia, eli pian tapahtuvan maailmanlopun odotusta. Myös yhteiskunnalliset kokeilut kuuluivat asiaan: radikaalien hussilaisten ”pääkaupunki” oli Tabor, jossa harjoitettiin varhaista kommunismia lakkauttamalla yksityisomistus.
Taborin kaupungin pienoismalli, Hussilaismuseo, Tabor. Kuva: MvH 2018.
Kolmas – ja varmasti tapahtumamme suhteen olennaisin – erityispiirre hussilaisodissa ovat sotilaalliset innovaatiot: hussilaisoturit paitsi onnistuivat pitämään puolensa suurempia ja paremmin aseistettuja monikansallisia ristiretkiarmeijoita vastaan, he kehittivät uudenlaisia taktiikoita ja asetyyppejä joista monet otettiin pian käyttöön ympäri Eurooppaa. Hussilaissodat ovat yksi tärkeä virstanpylväs keskiaikaisen ritariratsuväen aikakauden päättymisessä ja renessanssiaikaisessa jalkaväen aikakauden alkamisessa, vaikka kyseessä on tietenkin monimutkainen ja pitkä prosessi. Suuri osa hussilaisten kehittelemistä sodankäynnin tekniikoista liittyi siihen, kuinka jalkaväki pystyisi pitämään puoliaan ritariratsuväkeä vastaan. Hussilaisillakin oli ratsuväkeä – Böömin alhaisaatelistoa- mutta valtaosa heidän joukoistaan oli jalkaväkeä. Piikein ja teräsvantein sotilasaseeksi muutettu maatalousvarsta on tunnettu hussilaisase, ja sen iskulla pystyi tiputtamaan panssaroidun ratsumiehen satulasta, mutta kuva hussilaisista improvisoituja aseita heiluttelevina maalaisina on väärä. Böömissä oli paljon omaa asetuotantoa ja hussilaisten joukossa paljon palkkasotureina ympäri Eurooppaa työskennelleitä ammattisotilaita (kuten tunnetuin komentaja Jan Ziska), ja niinpä hussilaisten jalkaväestä onnistuttiin luomaan tehokas ja hyvin varustettu joukko.
Sokeutunut Jan Ziska ratsastaa hussilaisen sotajoukon kärjessä. Kuva Jenan koodeksista.
Yksi hussilaisten tärkeimpiä innovaatioita oli kenttälinnoitteiden käyttö yhdistettynä liikkuvuuteen. Jalkaväen ongelma kenttätaistelussa oli sen suojattomuus: pienikin ratsuväkiosasto pystyi pyyhkäisemään sen yli tuhoisin seurauksin. Erilaisia kiinteitä ratsuväkiesteitä -paalutuksia, kaivantoja- käytettiin toki aikakaudella jousiampujien suojana, mutta niiden pystyttäminen vei aikaa ja sitoi jalkaväen yhteen paikkaan. Hussilaiset kehittelivät oman mobiilin ratkaisunsa: taisteluvaunut. Tavalliset suurikokoiset maalaisvankkurit varustettiin raskain lankkuseinin ja jalkaväki varusteineen kuljetettiin niillä taisteluun: sopivassa paikassa vaunut ajettiin sitten suojamuuriksi ja kytkettiin toisiinsa kiinni, jolloin saatiin ratsuväenkestävä vaunulinnake jonka suojista ampujat pystyivät tulittamaan ja jonka sisältä voitiin lähettää omaa ratsuväkeä vastahyökkäykseen. Vaunulinnakkeen pystytys ja purkaminen onnistui minuuteissa, vaunut liikkuivat paikasta toiseen miltein ratsuväen nopeudella ja niitä käytettiin joskus jopa hyökkäysaseena panssarivaunujen tapaan.
Hussilaisten vaunulinnake. Kuva 1400-luvun Kriegsbuchista, ÖNB.
Hussilaiset olivat myös aikaansa edellä tuliaseiden käytössä. Siinä missä vaunulinnake tarjosi hussilaisten jalkaväelle suojaa kenttätaistelussa, tuliaseet mahdollistivat sen että jalkaväki pystyi tuhoamaan vihollisen ritareita jopa ilman omaa ratsuväkeä. Tykkejä ja yksinkertaisia käsituliaseita oltiin käytetty Keski-Euroopassa jo muutaman sukupolven ajan, mutta ennen hussilaissotia ne olivat edelleen hyvin harvinaisia ja ennen kaikkea piiritysaseita. Hussilaiset tekivät käsipyssystä tavallisen jalkaväenaseen jalkajousen rinnalle: sitä oppi nopeasti maalaissoturikin käyttämään, ja sillä pystyi kukistamaan raskaasti panssaroidun ritarin. Lataamisen hitaus ja suojattomuus oli edelleen ongelma käsituliaseiden kanssa, mutta vaunulinnake tarjosi suojan ampujille. Myös tykkejä käytettiin vaunulinnakkeista käsin vihollisen sotajoukkoja vastaan, eli hussilaiset käyttivät mahdollisesti ensimmäisenä historiassa kenttätykistöä. Hussilaisten esimerkin pohjalta tuliaseiden käyttö yleistyi Euroopassa 1400-luvun puolivälissä ja sanat kuten pistooli ja haupitsi ovat tsekkiläistä alkuperää hussilaissotien aikakaudelta.
Keskiaikaisten tykkien malleja Hussilaismuseossa Taborissa. Kuva MvH 2018.
Tapahtuman ilmoittautuminen on nyt avattu ja se jatkuu 15.4.2019 asti. Ilmoittautumisaikana täydennämme näille sivuille lisää tietoa mm. taistelusäännöistä tapahtumassa, varusteohjeita, ennakkotapaamisten tarkemmat ohjelmatiedot ja taustoittavia kirjoituksia tapahtuman historiallisesta viitekehyksestä. Uudet tekstit jukaistaan postauksina uutiset-sivulle. Tervetuloa mukaan Taborin piiritykseen!
Taborin piiritys on keskiaikatapahtuma, jonka järjestävät historianelävöittäjät toisilleen. Tapahtuma on ohjelmallinen yhdistelmä treenileiriä, työpajoja, joukkotaisteluja, keskiaikaista leirielämää ja historiahenkistä iltaohjelmaa. Tapahtumassa pukeudutaan ja varustaudutaan aikakauden 1350-1450 mukaisesti.
Melko lavean aikakausirajauksen on tarkoitus tarjota osallistumismahdollisuus niin 1300-luvun lopun kuin 1400-luvun alun harrastajille samassa tapahtumassa. Historiallisia teemoja tapahtuma ammentaa erityisesti 1400-luvun alkupuolen Hussilaissodista ja ohjelmassa on myös vuoden 1361 Visbyn taisteluun valmistautumista. Vaikka sadan vuoden aikana rikkaimpien muoti muuttui, niin tavallisen soturin ja talonpoikaisen kulttuurin muutos ei ollut suuren suurta. Myöskään ero keskieurooppalaisen ja pohjoismaisen kulttuurin välillä ei ollut jyrkkä. Näin ollen, yllä mainitut teemat eivät sodi toisiaan vastaan. Useimmat 1400-luvun alun muodikkaimmatkin ja tyypillisimmät sotavarusteet on mahdollista pienellä riisumisella muuntaa 1300-luvun jälkipuoliskon varusteiksi. Vastaavasti lähestulkoon kaikkia 1300-luvun varusteita on käytetty pitkälle 1400-luvulle. Itse asiassa monet paljon varhaisemmatkin vaatteet ja varusteet ovat säilyneet käytössä läpi vuosisatojen. Järjestäjät eivät aio olla asian suhteen pikkutarkkoja, eikä sinunkaan tarvitse. Varsinkaan kun kyseessä ei ole yleisötapahtuma. Tässä on pikemminkin oiva tilaisuus saada uusia ideoita, siitä miten omia varusteita voi muunnella eri aikakausia vastaamaan.
Keskiaikateemaisia, isoja ja pieniä tapahtumia järjestetään monissa eri maissa. Usein noiden tapahtumien teemana on jonkin tietyn historiallisen taistelun esittäminen yleisöjoukoille. Kansainvälisesti tällaisten tapahtumien turvallisuusmääräykset ovat verrattain samankaltaisia, vaikka erojakin on. Tämän tapahtuman tarkoitus on harjoitella tuollaisiin tapahtumiin osallistumista, jotta me osallistujina olisimme turvallisempia kanssaesiintyjillemme ja parempia esiintyjiä, parantaa omaa keskiajan ymmärtämystämme, jakaa tietoa ja osaamista keskenämme ja mikä tärkeintä tunnelmoida yhdessä keskiajan henkeen. Kaksi teemaa ja maantieteellistä aluetta ovat valikoituneet järjestäjien mielenkiinnon kohteiden perusteella. Toinen auttaa meitä ymmärtämään laajempaa yleistä keskiaikaista kulttuuria ja toinen perehdyttää meitä pohjoismaiseen sodankäyntiin. Riippumatta mihin maantieteelliseen alueeseen jokin tietty harjoite tai sodankäyntimuoto sijoittuu, niin edustaa keskiaika kuitenkin meille aina viimekädessä vierasta kulttuuria. Kuitenkin, mikäli jokin skenaario tai harjoite on tyypillinen jollekin keskiajan kulttuurille, maantieteelliselle alueelle, niin se ei vielä sulje sitä mitenkään pois, etteikö vastaavaa olisi voinut tapahtua toisaallakin. Murrokset metsässä olivat tyypillisiä pohjoisen metsäisillä seuduilla, mutta niitä käytettiin kaikkialla Euroopassa ja jo ennen, sekä vielä kauan jälkeen keskiajan. Vaunulinnan saattoivat muodostaa ketkä tahansa, joilla oli vaunuja ja jotka pelkäsivät hyökkäystä, vaikka niistä tunnetuiksi tulivatkin juuri hussilaiset.
Kysymyksessä ei ole larppi, mutta silti haluaisimme tavoitella kaikessa keskiaikaista tunnelmaa ja yleisvaikutelmaa. Otathan tämän huomioon. Ainoastaan turvallisuuden suhteen tulemme olemaan ehdottomasti moderniin maailmaan sitoutuneita. Haluamme myös tarjota turvallisen tilaisuuden niin uusille kuin pitkäaikaisillekin harrastajille paitsi oppia uutta, myös päästä kokeilemaan omia uusia varusteitaan ja ideoitaan.
Tapahtuman järjestää Harmaasudet ry yhteistyötahojensa kanssa. Ilmoittautuminen avataan näillä sivuilla helmikuussa 2019.
